Historia

Tuhansia vuosia sitten Alrecan mantere oli täysin autio sivistyneistä yhteiskuntaluokkaisista ihmisistä. Saarta asutti eläinten lisäksi barbaarit ja villit, sekä koko saaren alkujaan omistanut sivistynyt haltiakansa. Haltiat elivät luonnon ja eläinten kanssa rauhaisaa sopusointua vuosituhansien ajan, kunnes kehittyneet ihmiskansat alkoivat löytää tiensä mantereelle. Sokeaan vallanhaluun taipuvainen ihmisrotu aloitti sodat löydetyn saarimantereen herruudesta. Rauhaa rakastavat haltiat pysyttelivät pois sodan jaloista toivoen solidaarista lopputulosta. Sotaisat ihmiskansat pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen jakaen koko saaren kansojen kesken ja asettautuen mantereen eri puolille asumaan. Näin syntyi Alrecan kansojen ensimmäiset alkeelliset muodot; pohjoinen, itä ja länsi.

​

Kun rauha oli laskeutunut saarelle, astuivat myös haltiat ihmisten tietoisuuteen. Haltiat kertoivat rauhanomaisesti olevansa mantereen alkuperäisiä asukkaita, mutta halusivat siitä huolimatta toivottaa uudet kansat tervetulleeksi maillensa. Vallanhaluiset ihmiset eivät kuitenkaan taipuneet vieraan kansan ystävällisyyteen. Haltiakansa joutui polvistumaan ja taipumaan ihmisten tahtoon. Ihmiset näkivät suippokorvaiset kuvajaisensa vieraana uhkana, ja täten haltiayhteisöt pyrittiin hajottamaan. Mitä vähemmän verkostoitumista, sen pienempi uhka. Haltiakansa pakotettiin jakaantumaan pienempiin kuntiin, jotka hyväksyttiin yhteiseloon ihmisten yhtesikuntaan. Haltiat riisuttiin kaikista yhteiskuntarakenteistaan ja perinteistään, eikä jäljelle jäänyt kuin surullisesti riistetty rotu, joka joutui sopeutumaan maansa varasteen ryövärirodun luomaan yhteiskuntaan. Haltiat eivät kuitenkaan ryhtyneet vastakapinaan, vaan taipuivat kiviseen kohtaloonsa. Suuri sota ei ollut toivottu, ja jälleen haltiat halusivat uskoa siihen, että ajan kanssa ihmiset oppisivat tunnistamaan myös heidät omaksi itsenäiseksi kansakseen. Rauhaisaa yhteiseloa jatkui satoja vuosia, minkä aikana läänien kansat kehittyivät entisestään. Myös haltiat muovautuivat vuosien saatossa; rodunomaiset piirteet alkoivat hiljakseen kadota puhdasverisyyden mukana ihmisveren sekoittuessa yhä enemmän ja enemmän haltioihin.

 

Noin 900-vuotta sitten ihmiskansat huomasivat miten heiltä puuttui yhteinen yleinen kieli ja valuutta, sekä tietynlaiset yhteiset säännöt ja sopimukset yhteiselon helpottamiseksi. Useita vuosia kestäneen pohdinnan ja neuvottelujen jälkeen kansat päättivät asettua yhteisen johdon alle, muodostaa oman kuningaskuntansa, jota johtaisi yksi kuningas. Luonnollisesti jokainen ihmiskansa halusi oman johtajansa koko kuningaskunnan johtoon, eikä lopulta jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin järjestää fyysinen kamppailu kruunun herruudesta. Kuten arvata saattaa, voitti soturikansana tunnettu pohjoinen kruunun. Pohjoisen sijainti oli kuitenkin syrjäinen, minkä johdosta saaren keskiosaan perustettiin täysin uusi lääni, kuninkaanlääni. Kuningas siirtyi kuninkaanlääniin, mitä seurasi ylimystöporukkaa jokaisesta kansasta, jotka yhdessä muodostivat kuningaskunnan hallinnon. The Southern Kingdoms muodostui. Ensimmäinen kuningas, pohjoisesta kotoisin ollut Rulf Silver, rakennutti kuningaskunnalle pääkaupungin ja nimesi sen sukunimensä mukaan Silvercastleksi.

 

Satoja vuosia kului ja kuningaskunta kehittyi. Vaikka pohjoisen kansa oli Rulfin voitolla ansainnut koko saaren kuningassuvun kunnian, aikojen saatossa kuninkaallinen veri sekottui eri kansojen kanssa, eikä lopulta johtajasuvulla ollut enää selkeää pohjakansaa. Kuningaskuntaa hallinnut sukunimi Silver vaihtui 500-vuotta sitten, sillä silloinen kuningaspari sai ainoastaan tyttären, joka meni naimisiin Hédiart -sukunimeä kantavan idän kansasta kotoisin olevan aatelismiehen kanssa.

​

Myös kuningaskunnan ulkopuolella tapahtui uudistusta. Noin 400-vuotta sitten Alrecaan saapui täysin uusi ihmiskansa, idästä tulleet maokamit, jotka asettautuivat kaikessa hiljaisuudessa Winterlandsin eteläiselle kielekkeelle. Kuningaskunnalle siihen aikaan melko tuntematon Winterlands oli jäänyt vieraaksi harmaaksi alueeksi, eikä maokamien saapumista huomattu kuin vasta lähemmäs sadan vuoden viiveellä. Kuningaskunnan ja maokamien välille syntyi oitis tuottoisa ja rikas kauppa- sekä matkustuskulttuuri. Maokameja kosittiin mukaan kuningaskuntaan, mutta itäinen rotu halusi säilyttää itsenäisyytensä, joskin sopi liiton kuningaskunnan kanssa.

 

​

​

​

​

 

                                                    200-100-vuotta sitten

 

200-vuotta sitten tapahtui historian suuri käännekohta. Silloinen kuningas Berinon Hédiart nai pohjoisen soturinaisen Godiva Rudhalen kuningattarekseen. Godiva Hédiart oli vuosisatojen vahvin kuningatar, sillä tuo synnytti kuusi lasta kuninkaalleen, vieläpä ainoastaan poikia. Berinon oli historian onnellisin kuningas, mutta ei kauaa - Godiva järjesti miehensä salamurhan ja anasti näin kruunun itselleen. Ainakin siihen asti kunnes vanhin poika tulisi täysi-ikäiseksi. Kansan keskuudessa liikkui huhuja salamurhasta, mutta kukaan ei halunnut lausua tätä ääneen. Ennen poikansa alkavaa valtakautta Godivalla oli viitisen vuotta aikaa hallita valtaistuimella ja tämä toden totta käytti sen hyväkseen. Godiva kiristi lakeja huomattavasti ja ennen kuin kansa huomasikaan, sai jopa omenan varastamisesta kuolemantuomion. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Godivalle joka pisti koko kuningaskunnan sekasorron valtaan. Koko mantereen valtasi suorastaan järjettömän tiukat lait ja säännöt, joita oli lähes mahdoton noudattaa. Naiset eivät saaneet katsoa miestä silmiin elleivät olleet heitä ylemmässä arvossa, jokaisen kansalaisen oli tehtävä lapsi ennen kuin täytti 20-vuotta, kuningasperheelle oli maksettava veroja puolet ansiosta... järjettömien verilakien lista oli loputon. Päitä tippui nopeammin kuin pystyi laskemaan. Pyöveleillä riitti työtä, eikä pelossa ja sekasorrossa elänyt kansa uskaltanut edes kapinoida. Kansa nimesi verta vuodattavan kuningattarensa Valkyriaksi, sillä kuten nainen oli pohjoisesta alkujaan kotoisin, oli tuo kuin pohjoisen mytologian Valkyria, kuoleman jumalatar. 5-vuotta kuningatar teurasti kansaansa säälimättömästi - ja lopulta jopa myrkytti täysi-ikäisyyttä hiponeet poikansa pitääkseen kruununsa ja valtaistuimensa.

 

Kaiken tämän jälkeen Valkyria löysi uuden vihankohteen - haltiat. Haltiat eivät satojen vuosien aikana olleet koskaan osoittaneet pienintäkään kapinaa tai levottomuutta ihmisiä kohtaan, vaikkakin tämä vallanhaluinen rotu oli aikoinaan riistänyt rauhaa rakastavan kansan kodin. Kun kansan tapatuttamisesta ei enää saanut tarpeeksi tyydytystä, täytyi kansasta löytää uusi syyllinen, mikä tietysti napsahti haltioiden ylle. Yllättäen kuningaskuntaan levisi järjetön propaganda, joka syyllisti haltiarotua kaikesta maanpäällisestä pahasta. Ihmiskansa sai pikku hiljaa pitää päänsä, mutta aivopestyinä ja turvallisuuden tunteesta humaltuneina haltioita alettiin syrjiä kovimman kautta. Heitä piestiin säälimättömästi, heidän kotejaan poltettiin, naisia raiskattiin ja vauvoja tapettiin. Haltiat eivät kestäneet enää kohtaloaan ja kaikkien odotusten vastaisesti suuri sota syttyi. Haltiat eivät saaneet sodankäyntiin kuuluvaa välineistöä mistään, mutta eläimen olomuodon omaksuneet druidit kävivät urheasti taistoon. Haltiat jotka omasivat karhun, suden, koiran tai vaikkapa korpin sielun, kävivät eläinmuodossaan raivokkaaseen taistoon ihmiskuntaa vastaan. Petoeläimet raatelivat taistelevaa ihmiskansaa siinä missä koirat soluttautuivat kotilemmikeiksi hyökäten omistajiensa kimppuun ja linnut nokkivat silmiä pois päästä. Sodan pahin aalto kesti noin vuoden minkä jälkeen haltiat joutuivat vetäytymään itärannikolle. Hiljaista sotaa käytiin viisi vuotta, kunnes haltiat olivat lähes sukupuuton partaalla. Edes raivokkaimmat eläinsielut eivät pärjänneet ihmisten aseille ja haarniskoille, eivätkä haltiat voineet lopulta muuta kuin kerätä pieneksi käyneen kansansa ja marssia itse Valkyrian eteen neuvottelemaan rauhaa. Valkyria suostui lopulta rauhaan, mutta karkotti haltiat pois kuningaskunnan mantereelta. Spring Islands saari luovutettiin haltioiden asuinsijaksi sillä ehdolla, etteivät nuo näyttäisi enää koskaan naamaansa kuningaskunnassa. Historiallinen sota saatiin lopulta päätökseensä.

 

Sodan päättymisellä oli kuitenkin suuri vaikutus kansaan. Kansa alkoi lopulta avaamaan silmiään ja nähdä tilanteen todellisessa valossaan. Haltiavaino oli ollut täysin aiheeton ja kaikki mätä piili itse Valkyriassa, viattomien verta vuodattavassa kuningattaressa. Kahden viikon kuluttua sodan päättymisestä Valkyria salamurhattiin kansan toimesta. Kuningaskunta juhli ja otti ainoan jäljelle jääneen Valkyrian pojan hallitsijakseen. Kansan onneksi Gregory muistutti enemmän isäänsä Berinonia kuin hirviömäistä äitiään ja kansa sai kaikin puolin hyvän hallitsijan. Äidin tekojen paikkaamisessa oli kova työ, mutta kaikesta huolimatta Gregory voitti kansan suosion ja rakkauden puolelleen.

​

​

​

 

 

 

​

 

Gregory Hédiartin jälkeen kuningaskuntaa hallitsi Gregoryn poika Walter, joka veti vielä isäänsäkin paremman viivan historiankirjoihin. Haltioiden kokema vääryys haluttiin korvata ja Spring Islandille lähetettiin kirje jossa kuningas pyysi julkisesti anteeksi isoäitinsä tekoja ja pyysi haltioita palaamaan kuningaskunnan mantereelle. Haltiat eivät kuitenkaan olleet pitkäikäisenä kansana unohtaneet kansansa teurastusta. Vaikka haltiat olivat saaneet lukumääränsä taas nousemaan, oli heistä suurin osa kokenut sodan kauheudet. Haltiat kieltäytyivät ystävällisesti, joskin nuorempia haltioita alkoi houkutella ihmiskansan elämä ja ylipäätänsä tämä erikoinen rotu. Sodan jälkeen haltiat nimesivät itsensä unohdetuksi kansaksi. Termi "haltia" koettiin viittaavaan veriseen historiaan, ja termi "unohdettu kansa" kuvasti hyvin heidän rotua - ihmiset kun unohtivat heidät totaalisesti yli sadaksi vuodeksi heti sodan päätyttyä.

 

Kuningaskuntaan saapuneet nuoret haltiat otettiin vastaan melko varautuneesti. Pohjoiseen haltiat eivät voineet sijoittua kylmien olosuhteiden vuoksi, ennakkoluuloinen idän kansa suhtautui heihin lähes vihamielisesti, kuninkaanläänissä taattiin tasa-arvoinen kohtelu, ja lännessä haltiat otettiin juhlien vastaan. Ei ollut siis vaikea arvata miten suurella kädellä länsi veti haltioita puoleensa. Haltioiden palaaminen mantereelle sai aikaan suuren muutoksen, sillä vaikka haltioita ei kaiken kaikkiaan tullut edes viittäkymmentä kappaletta, kehittyi ihmisten ja haltioiden välille nopeasti syvempiä suhteita. Haltiat ja ihmiset solmivat liittoja keskenään ja tekivät lapsia; puoliverisiä. Haltiarotu säilyi edelleen pienenä kansana, mutta veri alkoi nopeasti sekoittumaan ihmisten kanssa. Vielä nykypäivinäkin ihmisten keskuudessa on paljon puoliverisiä siinä missä täysiveriset haltiat ovat harmillisen harvinaisia ihmiskansan lukumäärään suhteutettuna.

 

Walter Hédiartin valtakauden jälkeen kuninkaaksi nousi kuningaskunnan nykyinen kuningas, Walterin vanhin poika Gregory Hédiart, joka oli saanut nimen isoisänsä mukaan. Gregory näyttäytyi heti alusta alkaen hyvin solidaarisena ja rauhallisena kuninkaana, mutta jokseenkin kovin neutraalina hallitsijana, joka saa mielipiteitä laidasta laitaan. Onneksi kyse ei kuitenkaan ole Valkyrian kaltaisesta hallitsijasta, jollaista historia ei kykenisi enää toista kertaa toistamaan.